maanantai 8. helmikuuta 2016

Kiinnostavia uutisia tänään

Paikannusjärjestelmä säästää aikaa sairaalassa

Myös Savonlinnan keskussairaalassa on ollut jo viisi vuotta käytössä paikannusjärjestelmä, joka nopeuttaa lääkinnällisten laitteiden ja apuvälineiden löytämistä. Järjestelmä on myös hyödyllinen potilaiden seurannassa.Joidenkin potilaiden rannekkeisiin on lisätty paikannin, jotta he voivat turvallisesti liikkua sairaalassa myös omatoimisesti. Myös työntekijöiden toivotaan kantavan paikanninta mukanaan työvuoronsa ajan vaaratilanteiden varalta.

Mielestäni tämä järjestelmä on erittäin hyvä ja toimiva. Sairaalassa hoidettavat potilaat voivat tuntea olonsa turvallisemmaksi ja myös työntekijät saavat apua nopeasti mahdollisissa hätätilanteissa.


Trump vaatii uusintavaaleja

Tämänkin päivän lehdessä oli asiaa myös ulkomailta. Maanantaina Iowassa järjestettiin Republikaanien presidenttiehdokkaiden väliset esivaalit. Poliitikko Ted Cruz sai 28% äänistä ja voitti vaalit. Donald Trump, jonka äänimäärä oli 24% kuitenkin syyttää Cruzia huijaamisesta, sillä juuri ennen näitä vaaleja mielipidekyselyn mukaan Trumpilla oli äänistä 28% ja Cruzilla vain 24%. Tästä syystä Trump vaatii uusintavaaleja. Varsinaiset Yhdysvaltojen presidentinvaalit järjestetään kuitenkin vasta 8. marraskuuta 2016.


                                             Kuvassa presidenttiehdokas Donald Trump

Tytöt ja pojat samalle liikuntatunnille

Mielipide-osiosta löytyi erään ylä-asteelaisen tytön kirjoitus koulun liikuntatunneista. Kirjoituksessa tuotiin esille yleinen ajattelutapa siitä, että pojat olisivat niinsanotusti tyttöjä parempia, kehittyneempiä ja vahvempia. Tämän sanotaan olevan yksi syy tyttöjen ja poikien erillisille liikuntatunneille. Lisäksi myös ehkä ajatellaan, että tytöille ja pojille on ihan omat lajinsa ja minunkin mielestäni myös tämä on täysin väärä käsitys. Olen samaa mieltä myös siitä, että yhteiset liikuntatunnit parantaisivat luokkahenkeä. Toivottavasti tähän asiaan tulisi muutosta!

http://lehdet.kaakonviestinta.fi/22757397-5d8d-418a-842a-6fa592e9067e/16


Uutiskuva


Mielestäni koko lehden paras uutiskuva on tämä tilannekuva jääkiekko-ottelusta. SaPKo kohtasi KeuPan keskiviikkona 3.2. Savonlinnassa, Talvisalossa. Ikävä kyllä ottelun vei KeuPa maalein 4-1. Kuvan ajoitus on mielestäni hyvä ja pidän kovasti jääkiekosta ja siinä syy miksi valitsin juuri tämän kuvan.

1 kommentti: